2019/03/17

Kutsu: kevätkokous 2019

Julkaistu klo 13:22
Hei vaan!

TanPARAn sääntömääräinen kevätkokous pidetään tänä vuonna torstaina 11.4.2019 klo 19.00-20.00 Tampereen stadionilla yläkerran kahviossa. Siirrymme tilaan yhdessä tunnin jälkeen. Kokoukseen saa tulla myös mikäli ei ehdi varsinaiselle tanssitunnille!

Äänioikeus kokouksessa on kaikilla TanPARAn jäsenillä (eli kausimaksun maksaneilla), jotka ovat täyttäneet 15 vuotta. Puheoikeus on myös nuoremmilla.

Kokouksen esityslista on seuraavanlainen:

1. Avataan kokous
2. Valitaan kokoukselle
a. puheenjohtaja
b. sihteeri
c. kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
d. ääntenlaskijat
3. Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet
4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
5. Esitetään johtokunnan laatima vuosikertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien antama lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille
7. Päätetään yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta
8. Hankinnat
9. Muut esille tulevat asiat
10. Päätetään kokous

Tässä kokouksessa päätetään TanPARAn sääntömuutoksista. Etukäteen valmisteltu ehdotus TanPARAn uusista säännöistä tulee luettavaksi ennen kokousta. Linkki sääntöihin jaetaan WhatsApp-ryhmämme kautta. Mikäli et ole kyseissä ryhmässä, laitathan meille vaikka sähköpostin (tanparaofficial@gmail.com). Tule siis paikalle vaikuttamaan paraparan lähitulevaisuuteen ja opetukseen Tampereella sekä kuulemaan TanPARAn yhdistystoiminnasta!

Kysymyksiä, ehdotuksia tai käsiteltäviä asioita voi esittää etukäteen sähköpostilla, kommenttina alle tai TanPARAn someissa.

Tervetuloa!

2019/03/11

Kevään kuvausbiisiprojekti: Running in the 90s

Julkaistu klo 16:27
Tällä kaudella meillä on jälleen jäsentemme toiveesta kuvausbiisiprojekti. Äänestyksellä biisiksi valikoitui Max Coverin Running in the 90s. (Olen ylpeä teistä meemimaakareista.)


Tällä kaudella aikataulumme on opettajien aikataulujen takia hieman kireämpi, mikä tarkoittaa sitä, että kuvausbiisiä ei keretä käydä ihan niin monta kertaa tunneilla läpi kuin aikaisemmilla kausilla. Kuvauskerran mukaan lukien ehdimme käydä kuvausbiisiä vain kolmella kerralla (7.3., 4.4. ja 25.4., ks. aikataulu). Siispä! Jos haluat mukaan viimeisellä kuvauskerralla eli 25.4. YouTubeen kuvattavalle videolle ja haluat asettaa tavoitteeksi itsellesi, että vedät videolla aivan sairaan hyvin, panosta tällä kertaa myös kotona harjoittelemiseen.

Kotona videolta treenaamisessa auttaa paljon VLC Playerin käyttö. Sillä voi esimerkiksi peilata ja hidastaa videota, mikä helpottaa huomattavasti treenaamista. VLC:llä pystyy avaamaan videoita suoratoistona verkosta, mutta jos tämä tökkii, videoita voi ladata YouTubesta monien eri sivustojen avulla, esimerkiksi QDownloader.net on yksi toimiva vaihtoehto.

Ja kuten aina, tästä projektista ei tarvitse ottaa minkäänlaista painetta, jos ei halua. Videointiin ei tarvitse osallistua, ja jos videolle haluaa tulla vähemmän treenanneena, se on täysin sallittua. Ei haittaa, jos mokaa. :)

Nähdään taas tunneilla!

♡: Venla