2018/12/27

Kevään 2019 parapara-tanssitunnit

Julkaistu klo 10:25

☆ Kevään parapara-tanssitunnit ovat täällä taas! ☆

Kokoonnumme torstaisin klo 18-19 Tampereen stadionin balettisalissa. Ensimmäinen tunti on torstaina 10.1.2019! Tunnit soveltuvat sekä aloittelijoille että jo pidempään tanssineille.

Kevätkauden opetuksen hinta on 30 €. Mukaan voi tulla myös kesken kauden, ja kokeilemassa saa käydä ilmaiseksi!

Eli tässä olennaisin info:
Torstaisin klo 18-19
10.1.2019 alkaen
Tampereen stadionin balettisalissa
30 € / kevätkausi


Tuntien sisältö

Opetustunneilla opetellaan yhdessä uusi parapara-koreografia liike kerrallaan. Kertaustunneilla sen sijaan nautitaan kertyneistä tanssitaidoista, eli tanssitaan ja kertaillaan yhdessä jo aiemmin kaudella opittuja tuttuja kappaleita. Kertaamme samalla unohtuneita liikkeitä ja paraparan perusteita.

Tällä kaudella opetuksessamme on mukana myös "kehitysbiisi". Kehitysbiisi on monta kertaa kauden aikana opetettava ja kerrattava koreografia, jonka avulla omaa kehitystään paraparaajana on helpompi seurata. Tunneilla oppilaat saavat halutessaan osallistua kehitysbiisin videoimiseen, minkä tarkoitus on oman tanssin kehityksen seuraaminen.

Tunneilla kokonnumme myös juomatauoilla hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Tanssin lomassa on mukava ystävystyä!

Tanssimme sisätiloissa, ja mukaan et tarvitse vesipulloa kummempaa varustusta. Lajina parapara ei ole erityisen raskas, vaikka tanssiessa saakin hien pintaan nopeammissa kappaleissa.


Ohjeet paikalle löytämiseen

Paikalle pääsee helposti Laukonsiltaa pitkin tai Suvantokatua seuraamalla Koskikeskukselta:


Sisään sillan puoleisista ovista (näkymä selkä siltaa kohti):


Kävele rohkeasti ovista suoraan peremmälle. Balettisalin lasiovet löytyvät käytävän perältä vasemmalta.

Tervetuloa mukaan. Para-tunneilla nähdään!

Terveisin
TanPARAn opettajat

P.S. Opettajiin saa olla yhteydessä kaikissa mieltä askarruttavissa kysymyksissä kommenttiboksin ja some-kanaviemme lisäksi sähköpostilla: tanparaofficial@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti